Miniryijyyn voi käyttää lankakorin langat
Ryijyt ovat nyt muodikkaimpia kuin pitkiin aikoihin. Ryijyt ovat kuvia ja tunnelmia langoista luotuna. Ryijyillä on pitkät perinteet pohjoismaisessa käsityökulttuurissa. Niitä on käytetty jo 800-luvulta lähtien tuomaan lämpöä ja suojaa käyttäjälleen.
Miniryijy on ihastuttava kodin sisustuksen elementti. Ryijyt luovat lämpöä ja pehmeyttä kotiin tai toimistoon. Pienen ryijyn kotominen on varsin helppoa pienen harjoittelun jälkeen, ja kutominen on luovaa ja rentouttavaa tekemistä, minun mindfulness.

Unohdetut langat käyttöön
Onko sinulla korillinen unohdettu lankoja odottamassa käyttöä. Ota unohdetut langat käyttöön ja kudo pieni ryijy. Miniryijyyn voi käyttää lankakorin langat, jotka ovat jääneet jostain työstä yli. Vai onko kenties jokin työ jäänyt kesken eikä se enää valmistu. Pura vuosia keskeneräisenä ollut työ ja tee siitä jotain ihan uutta. Vielä kerkiät tehdä pikuisia ryijyjä joululahjaksi.

Omat ryijyni olen kutonut pienissä pirtakangaspuissa ja kudontakehyksessä. Ryijyn kutomisen opettelun voi aloittaa mainiosti edullisella kudontakehyksellä ja innostuksen kasvaessa voi hankkia omat pirtakanaspuut tai vuokrata ne. Jos et ole koskaan kutonut mitään ja haluaisit oppia miniryijyn kuotmisen, niin tule verkkokurssilleni.
Miniryijyn kutomiseen opastava verkkokurssini järjestetään Google Classroom kurssina (osallistuja tarvitsee Gmail-tilin kurssin kirjautumista varten). Kurssilla neuvon miten kudontakehystä käytetään ja miten ryijyn kutominen etenee. Kurssi on itseopiskelukurssi, joten aikataulu on jokaisen osallistujan itse päätettävissä.

Recent Comments